







Maastokarttakuoret - Haluamastasi sijainnista
Mikä on lempipaikkasi? Kanna sitä mukanasi minne ikinä menetkin.
Lastu valmistaa räätälöidyt maastokarttakuoret toiveidesi mukaan ainoana maailmassa. Käytämme vain laadukkaita materiaaleja ja varmistamme että kuoresi suojaavat luuriasi elämän myrskyissä.
Valikoimissamme pitkään tarjolla olleet kaupunkikarttakuoret ovat nyt saaneet rinnalleen virallisiin Suomen maastokarttoihin perustuvat kuoret. Meillä jokaisella on muistoja tuntureista, kansallispuistoista tai saarista joita tahdomme kantaa mukanamme. Mielessä voi myös olla kotisi, mökkisi tai vaikka synnyinkotisi, joka on sinulle tärkeä mukana kannettavaksi. Voit liittää tuotesivun tekstikenttään linkin Karttaselain -palvelusta, (linkki avautuu uuteen ikkunaan) näin saamme tarkat koordinaatit ja haluamasi alueen.
Katso alta video-ohjeet miten voit helposti hankkia tarkat koordinaatit haluamastasi sijainnista.
Valmistamme sinulle personoidun ja ekologisen tuotteen. Jokainen kuori valmistetaan tilauksesta, mikä tarkoittaa, että vältämme ylimääräisen jätteen syntymisen. Vastuullisuus ja yksilöllisyys käsikädessä.
Lastun maastokarttakuoriin voit valita materiaalin kolmesta eri vaihtoehdosta:
- Musta Ananasnahka (veg) (Espanja)
- Musta saarnipuu (Suomi)
- Harmaa kelosaarnipuu (Suomi)
Näihinkin Lastu kuoriin voit valita MagSafe -toiminnon (+5,9e)
Kaikkiin tarjolla oleviin Lastu kuoriin voit halutessasi valita kätevän ja monipuolisen magneettisen MagSafe -toiminnon. Valitsemalla tämän toiminnon kuoreesi lisätään mustat MagSafe -yhteensopivat magneetit. Kauttamme toiminto on saatavilla niin Android kuin iPhone -kuoriinkin.
MagSafe -toiminto on yhteensopiva kaikkien markkinoilla olevien MagSafe -lisäosien kanssa, mutta tilauksne yhteydessä voit myös tilata Lastun omia lisäosia. Huomioithan, että karttaa ei painateta MagSafe -magneettien päälle. Katso lisää sivun tuotekuvista.
Hanki tarkat koordinaatit Karttaselain - palvelusta
Jos tahdot kuoreesi aivan tarkat koordinaatit, voit hankkia ne Karttaselain palvelusta: https://app.karttaselain.fi (avautuu uuteen ikkunaan)
Etsi palvelusta tarkka sijainti ja kopioi linkki sijaintiin tai kopioi koordinaatit palvelusta. Katso video alta miten saat tarkat koordinaatit kuoreesi. Ei hätää, olemme ammattilaisia. Tulet takuulla rakastamaan lopputulosta.
Huomioitavaa
- Kartat perustuvat Suomen virallisiin maastokarttoihin. Emme ole vastuussa karttojen aineiston paikkaansapitävyydestä.
- Tiheät alueet, kuten kaupungit ja asutuskeskukset painatetaan lähempää ”zoomattuna” ja harvaan asutut, kuten tunturit kauempaa.
- Kartoissa ei näy vesiä, kuten lampia erikseen, vain korkeuskäyrät, tiet, rakennukset ja saarten rajat.
- Valitsemasi sijainti näkyy kartassa, mutta ei aina aivan keskellä vaikka siihen pyrimmekin. Graafikollamme on vapaus sijoitella karttasi parhaaksi katsomallaan tavalla.
- Mikäli valitset kuoreesi MagSafe -toiminnon, tulee siihen mustat magneetit pinnalle. Magneetteja ei painateta joten osa kartasta jää magneettien alle eikä näy painatettuna. ks. tuotekuvat.
- Voimme painattaa maastokartan kuoreesi vain Suomessa sijaitsevista paikoista.
Tuotteen ominaisuudet ja tekniset tiedot:
- Materiaalivaihtoehdot: Musta Ananasnahka (veg), Musta saarnipuu, Harmaa kelosaarnipuu
- Reunojen väri: Musta
- Pitoa parantavat karhennukset reunoissa
- Ekologisesti valmistettu tilaustyönä
- MagSafe-toiminto: Lisäominaisuutena valittavissa
- MagSafe-yhteensopivat magneetit: Mustat, integroituna kuoreen
- Karttatiedot: Suomen viralliset maastokartat
- Räätälöinti: Kuoreen voidaan painattaa tarkat koordinaatit haluamastasi paikasta
- Painatus: Korkealaatuinen, kestävä ja tarkka
- Saatavuus: Vain Suomessa sijaitsevista paikoista
Tällä hetkellä saatavilla olevat MagSafe lisäosat:
- Magneettien säädettävä sormipidike - eli Phone Ring. Alumiininen ja pyöritettävä. Todella vahva magneettikiinnitys.
- Tatti Holder - metallinen kokoonpainettava sormipidike
- Aito nahkainen korttilompakko 1-4 kortille (ruskea)
- Aito nahkainen korttilompakko 1-4 kortille (musta)
Lue Lastu kuorten vastuullisuudesta
KOTIMAISTA LAATUA TASKUSSASI VUODESTA 2011
ILMAINEN TOIMITUS EUROOPASSA. Toimitus alkaa 1-3 päivän jälkeen tilauksesta.
Lastu suojakuoret ovat saatavilla näille puhelinmallelle:
Verkkokaupastamme löydät puiset, nahkaiset, hiilikuituiset ja huopaiset kuoret myös MagSafe -toiminnolla iPhone, Samsung Galaxy, OnePlus, Xiaomi, Nothing Phone, Google Pixel ja Huawei malleille, kuten:
iPhone:
iPhone 6/6S/7/8
iPhone SE (2020)
iPhone 6/7/8+ PLUS
iPhone 11
iPhone 11 Pro
iPhone 11 Pro Max
iPhone 12 Mini
iPhone 12
iPhone 12 Pro
iPhone 12 Pro Max,
iPhone 13
iPhone 13 Pro
iPhone 13 Pro Max
iPhone 13 Mini
iPhone 14
iPhone 14 Pro
iPhone 14 Plus
iPhone 14 Pro Max
iPhone X / Xs
iPhone XS Max
iPhone XR
OnePlus:
OnePlus Nord
OnePlus Nord 2
OnePlus Nord 2T
OnePlus Nord CE
OnePlus Nord CE 2
OnePlus Nord CE 2 Lite
OnePlus Nord n100
OnePlus 7
OnePlus 7 pro
OnePlus 7t
OnePlus 7T pro
OnePlus 8
OnePlus 8 pro
OnePlus 8t
OnePlus 9
OnePlus 9 Pro
OnePlus 10 Pro
OnePlus 10T
OnePlus 11
OnePlus 11 Pro
Samsung:
Samsung Galaxy a20e
Samsung Galaxy a21
Samsung Galaxy a32 5g
Samsung Galaxy a33
Samsung Galaxy a40
Samsung Galaxy a41
Samsung Galaxy a51
Samsung Galaxy a52 / a52s
Samsung Galaxy a53
Samsung Galaxy a72
Samsung Galaxy a73
Samsung Galaxy s10
Samsung Galaxy s10+
Samsung Galaxy s20
Samsung Galaxy s20 fe
Samsung Galaxy s20 plus
Samsung Galaxy s20 ultra
Samsung Galaxy s21
Samsung Galaxy s21 fe
Samsung Galaxy s21 plus
Samsung Galaxy s21 ultra
Samsung Galaxy s22
Samsung Galaxy s22 plus
Samsung Galaxy s22 ultra
Samsung Galaxy note 20
Samsung Galaxy note 20 ultra
Samsung Galaxy s23
Samsung Galaxy s23 Plus
Samsung Galaxy s23 Ultra
Nothing Phone:
Nothing Phone 1
Xiaomi:
Xiaomi redmi 9c nfc
Xiaomi redmi note 8t
Xiaomi mi 11
Xiaomi mi 11 lite
Xiaomi 12
Xiaomi 12 Pro
Xiaomi 12T
Xiaomi 12T Pro
Huawei/Honor:
honor 10
honor 20 pro
huawei p20
huawei p30 pro
huawei p40
huawei p40 pro
huawei mate 20 pro
Google Pixel:
Google Pixel 6
Google Pixel 7
Google Pixel 7 Pro
, katso kaikki mallit tuotesivuilta.
96% suosittelee
UKK
Lue mitä asiakkaamme ovat eniten kysyneet tuotteistamme:Q1: Mistä materiaaleista Lastu -kuoret valmistetaan?
Q2: Ovatko Lastu -kuoret yhteensopivia langattoman latauksen kanssa?
Q3: Vaikuttaako Lastun magneettiset kuoret puhelimeni NFC -toimitoon?
Q4: Kuinka hyvin Lastu -kuoret suojaavat puhelintani?
Q5: Mitä magneettisia lisäosia voin käyttää Lastun magneettitoiminnon kanssa?
